Lappi

LAPIN LUMO

Suomen Lappi, erämaan hiljaisuus ja luonnosta kumpuava rauha tuntuu koukuttaneen myös tämän kulkijan.
Lapin luonnossa kaikki turha tippuu ja pysähtyminen tähän hetkeen tuntuu luonnolliselta. Koen Lapin luonnon tukevan omalla olemassaolollaan sitä, mitä sisäisessä kokemuksessani tapahtuu.

Tunturit peilaavat kauniisti elämän suuruutta, kokemusten laajuutta ja tilaa ympärillä. Tunturin laelta alas laaksoon katsoessa voin tuntea oman pienuuden ja samalla sen, miten näissä hetkissä on kaikki tarpeellinen.
Kokemus siitä, ettei mitään puutu.
Lapin luonnossa pääsen helposti elämää täyttävän tyhjyyden kokemukseen kiinni.  Tilaan olla ja kokea, aistia ja tuntea.

Viimeisten vuosien aikana olen vastannut Lapin kutsuun ja löytänyt itseni tuntureiden syleilystä pari kertaa vuodessa, niin kesän, syksyn kuin talven tullen. 

Upeat auringonlaskut, tunturit, luontoreitit ja ympäröivä hiljaisuus vetävät puoleensa yhä uudelleen ja uudelleen. Kaikissa vuodenajoissa on omat kauniit ja ainutlaatuiset puolensa. Kesällä on nautittu yöttömästä yöstä ja ympärillä vallitsevasta hiljaisuudesta. 
Syksyisin olen päässyt patikoimaan ruskansävyissä tuntureilla ja haukkonut henkeäni toinen toistaan upeammista näkymistä.
Talvella metsämaisemat tykkylumineen, revontulineen ja auringonlaskuineen ovat ihastuttaneet ja piirtyneet sielun sopukoihin asti.

Luonto ja puhdas ilma ravitsevat vahvasti olemassaolon kokemustani.

VALOKUVAUS LAPISSA

Yhtenä unelmana on päästä tekemään Lappiin yhteistyöprojekteja ihmisyyden, luonnon ja valokuvauksen ääreltä.

Mieti, miltä tuntuisi joogata luonnon äärellä, tuntureiden syleilyssä, auringonlaskujen ja revontulien värjätessä taivaalle toinen toisteen upeampia sävyjä?

Mitä Sinussa, sisäisessä kokemuksessasi, alkaisi tapahtua, kun meditoisimme yhdessä tunturin laella? Kun tuulenvire kutittelisi kasvoilla?
Tai kun tuntureiden tukemana saisit tuntea olevasi kannateltu?
Kun tuntisit hoitavan hiljaisuuden ja tilan ympärilläsi?

Se, miten Lapin luonto hoitaa juuri SINUA – on koettava itse.
Tilaisuuden tullen kehotankin sinua kuuntelemaan omaa sisäistä viisautta ja tunnustelemaan, olisiko tällainen matka juuri sellainen,
jolla sinä lähestyisit itseäsi?
Sitä, että jatkuvien ulkomaailman vaatimusten ja tarpeiden sijaan uskaltaisitkin kääntää katseesi sisään ja uteliaasti kiinnostua siitä, kuka Sinä todella olet? Mitä elämältäsi kaipaat, mitä haluat?

Omana unelmana ovat retriitit keskellä Lapin uljainta luontoa.
Retket, joilla saisimme mahdollisuuden pysähtyä tärkeimmän,
eli itsemme äärelle.
Retket, joilla saisimme kokea, tuntea ja elää todeksi sitä kaikkea, mitä sielumme sopukoissa innostaa, haastaa,, tuntuu voimauttavalta tai ihmetyttää.

Kuvittele tila, jossa saisit olla sitä kaikkea, mitä sisimmässäsi todella olet. Tämä kaikki on lähempänä kuin uskotkaan.

Aina. Tässä ja nyt.