Ensimmäisenä juttu, kun ajattelen menneitä kuvauksia tulee mieleen rentous. Kuvauksissa oli rentoa olla, ei tarvinnu miettiä liikaa ja tiesi, että kaikki on okei. On okei, jos asioita ei synny tai jos mistään ei tuu mitään ja samaan aikaan kaikille mahdollisuuksille ja hyvälle oli tilaa syntyä.
Kameran edessä ei oikein tarvinnut jännittää. Tunnelma oli rauhallinen, ei ollu kiire, eikä mitään tiettyä suunnitelmaa ollut. Ei siis missään vaiheessa ollut paineita siitä, että jokin tietty juttu tulisi saavuttaa tai suorittaa.
Kuvauksissa heräsi aina innostusta. Innostusta luomisesta ja yhteistyön tekemisestä. Tunsin erilaista yhteyttä itseen ja kuvaajaan, sekä ympäröivään maailmaan. Olin tietoinen ympäristöstä, itsestä ja hetkestä, mutta tietoisuus ei ollut kriittistä vaan enemmänkin hetkestä nauttivaa ja ympäristöä aistivaa, sellaista hyvän huomaamista.
❤
