3 syytä miksi koet tyytymättömyyttä

Tuntuuko Sinusta, että elämässäsi on periaatteessa kaikki hyvin – mutta syvällä sisimmässäsi, Sinulla on sellainen olo, että jotain olennaista puuttuu tai että jollain tavalla elämäsi, ei tunnu ihan omalta.

Alla 3 syytä tyytymättömyyden kokemuksen taustalta

  1. Elät elämääsi muita miellyttäen, miettien ”mitä muut ajattelevat”
    Syvällä sisimmässämme on vahva kaipuu sille, että tulisimme hyväksytyiksi sellaisina kuin olemme ja saisimme kokea kuuluvamme joukkoon. Tästä syystä toimimme usein sen mukaan, mikä on yleisesti hyväksyttyä, vaikka emme tätä tiedostaisi.

    Jotta voisit toimia täällä maailmassa sinua itseäsi ja syvimpiä toiveitasi kuunnellen. Sinun pitää oppia kuuntelemaan itseäsi ja valitsemaan sinut. Itsesi todellinen kohtaaminen ja itseesi tutustuminen ovat askeleita, joita valitset ottaa. Askeleet eivät muodostu itsestään. Jos et ikinä valitse itseäsi, elät kuin huomaamatta yleisesti hyväksytyn kaavan tai -mallin mukaisesti. Sille ”mitä muut ajattelevat” muodostuu paljon painoarvoa, vaikka nämä asiat eivät välttämättä tunnu sinua itseäsi täysin palvelevilta, eivätkä rikastuta juuri sinun elämääsi tavalla, jota sisimmässäsi toivoisit. Tunnistat tämän siitä, että tekemäsi asiat jättävät jollain tapaa tyhjiksi.
  2. Teet asioita, joita olet oppinut, että elämässä kuuluu tehdä sen sijaan, että uskaltaisit kiinnostua sinusta itsestäsi ja siitä, mitä sinä elämältäsi todella kaipaat, mitä haluat. Itsetuntemus tarkoittaa konkreettisesti itsesi tuntemista. Itsesi tunteminen on matka tuntemattomaan ja vaatii rohkeutta. Itseesi tutustumalla tutustut kerros kerrokselta siihen ihmiseen, joka todella olet. Myös siihen,
    mitä olet uskonut olevasi ja siihen, mitä et ole. Vaatii rohkeutta astua sivuun oletetuista rooleista ja tarinasta, jota itsellemme kerromme.

    Teemme asioita, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä, koska se luo meille näennäistä turvaa. Todellinen turva syntyy kuitenkin itsesi tuntemisesta, siitä, että sinä rohkenet olla juuri Sinä, olla sitä kaikkea, mitä todella olet. Todellinen turvan tunne ei perustu siihen kuvaan, mitä itsestäsi pyrit ulospäin antamaan vaan turva muodostuu siitä, että sinä tunnet itsesi.
  3.  Vaille jäämisen kokemus
    Koet ettei itsesi ulkopuolelta haetut asiat täytä tavalla, jolla toivoisit. Tiesitkö, ettei mikään ulkopuolellasi oleva asia, ihminen tai kokemus voi lopulta täyttää sisälläsi kumpuavaa kaipuuta, tyhjyyttä tai täyttymättömyyden kokemusta. Syvä kaipauksen tunne on kaipuuta sinun itsesi luokse, kaipuuta yhteyteen. Ilman syvempää yhteyttä itseesi tulet aina kokemaan tyhjyyttä, puutetta tai vaille jäämisen kokemusta.

Tiesitkö:
Tyytymättömyyden tunteen tunnistaminen ja myöntäminen
ovat AVAIMIA muutokseen.

Ei se, että yrität muuttaa, muokata, korjata tai työntää pois tuon kokemuksen, ei tunteen välttely vaan se, että suostut tuntemaan ja kohtaamaan tunteen itsessäsi. Se, että suostut sanomaan KYLLÄ sillekin osalle sinua.


Oma esimerkki:

Itse yritin elää nuorena aikuisena elämää, jota uskoin, että täällä ”kuuluu elää”. Yritin elää niin kuin ajattelin, että on yleisesti hyväksyttyä ja mitä ”kaikki” täällä enemmän tai vähemmän pyrkivät elämään. Yritin hakea onnea itseni ulkopuolelta. Olin valmis tekemään isojakin asioita, jotta saisin kokea kuuluvani joukkoon ja saisin kokea, että minut hyväksytään. Menin naimisiinkin, jotta olisin saanut kokea kuuluvani joukkoon ja saanut ”oikeilla valinnoilla” hyväksyntää muilta. Ajattelin, että jos tämä toisi elämääni onnen ja olisi se puuttuva palanen. No se ei ollut ja hyvä niin.

Oma kokemukseni kuitenkin opetti paljon:

Onni ei löydy rakenteista, ei uskomuksesta miten elää elämää ”oikein”, miten täyttää yhteiskunnan luomia odotuksia tai muiden toiveita. Onni
ei löydy itsesi ulkopuolelta, ei luomistasi rakenteista, siitä mitä pitäisi olla vaan siitä, että minä suostuin tutustumaan itseeni ja ennen kaikkea kiinnostumaan siitä ihmisestä, joka todella olen. Se, että olen saanut tulla nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenäni, juuri tällaisena, keskeneräisenä, inhimillisenä ihmisenä – se on ollut omalla tiellä kaikista olennaisinta.

Omaan kokemukseeni nojaten, uskon ja koen hyvin vahvasti, että sinun tehtävä on tutustua sinuun, elämäsi tärkeimpään ihmiseen. Siihen ihmiseen, joka todella olet, kaikkineen. Se, että sinä opettelet tuntemaan itsesi ja teet asioita, jotka inspiroivat sinua – sillä on hyvinvointisi kannalta valtavan iso merkitys. Uskalla kokeilla. Inspiroiva tekeminen löytyy usein kokeilemalla, testaamalla ja oppimalla – kaikki jutut eivät ole sinua varten. Mutta jos et uskalla kokeilla ja eksyä, et voi myöskään saada ja oppia asioista, mitkä toimivat sinulle ja tuovat sinun elämääsi iloa ja inspiraatiota.

Niin kauan kuin yritämme elää elämää mitä pitää elää – 
pysymme etäällä itsestämme, omista lahjoistamme.

Päivi Vanhatalo –

Author: Päivi