Tiedätkö ne hetket, mitkä turhauttavat ja saavat sinut lähes raivon partaalle. Ne hetket, jolloin elämä, jota parhaillaan elät, ei tunnu omalta, vaan enemmän itsellesi vieraalta. Tai ne hetket, jolloin sinusta tuntuu, että törmäät elämässäsi samoihin haasteisiin kerta toisensa jälkeen. Ne hetket, joissa ajattelet, että olet kohdannut nämä opit jo. Elämä tuntuu olevan kanssasi kuitenkin eri mieltä, sillä jälleen seisot vastatusten saman seinän edessä, etkä tiedä, mitä tehdä tai miten asian kanssa edetä. Nämä hetket ovat havahtumisen kannalta olennaisia ja erittäin tärkeitä. Sillä juuri näissä hetkissä piilee mahdollisuus muutokseen, mahdollisuus uuteen.
Se, että ylipäätään havahdumme oman elämämme edessä ja rehellisesti myönnämme, ettemme ole tyytyväisiä – on muutoksen, uuden mahdollisen suunnan kannalta kaiken alku ja juuri. Samalla tämä haastaa meitä melkoisesti. Sillä meistä monet ovat rakentaneet elämän, mikä ulospäin näyttää hyvältä ja siellä on sellaiset palikat, joita olemme pitkään ja hartaasti rakentaneet. Näissä kohdissa nousee katsottavaksi ja kohdattavaksi usein myös syyllisyyden tunne. Syyllisyys siitä, miksen ole tyytyväinen siitä, mitä minulla jo on. Miksi elämässäni olevat asiat eivät täytä. Miksi tyhjyys kopisee syvällä sisimmässämme, vaikka ulkoisesti meillä on se kaikki, mitä ajattelimme kuuluvan hyvään elämään.
Tunnistatko sinä kaipauksen jonnekin muualle tai onko sinulla sellainen olo, että jotain olennaista puuttuu? Nämä ovat elämäsi kannalta tärkeitä avaimia, joiden äärelle olisi hyvä aika ajoin pysähtyä. Usein koemme tällaiset tuntemukset sen verran haastaviksi, kehollisesti melko tiukoiksi, että tunteiden kohtaamisen sijaan, pyrimme pääsemään niistä eroon, yleensä keinolla millä hyvänsä. Tyypillisimpiä keinoja ovat esim. tunteiden tukahduttaminen, pakeneminen tai torjuminen. Tunnesyöminen, tupakointi tai päihteiden käyttäminen ovat muutamia tyypillisimmistä turvan hakemiseen liittyvistä automaattisista mekanismeistamme. Turrutamme tunteemme ja kokemuksemme, jotta saisimme tuntea olomme täydeksi ja kokea näin turvaa itsessämme.
Kokiessamme puutetta koemme jäävämme vaille jostain. Vaille jäämisen kokemus on yhtä kuin tyhjyyden kokemista meissä itsessämme. Tyhjyyden kokeminen haastaa ja tästä syystä alamme haalia itsemme ulkopuolelta erinäisiä asioita, kokemuksia tai ihmisiä elämäämme, jotta nämä asiat tulisivat ja täyttäisivät tyhjyyden tunteen meissä itsessämme.
Tyhjyyden kokeminen on mielemme tasolla yhtä kuin se, etten ole mitään. Tämänkaltainen tyhjyyden kokeminen haastaa meistä monia. Sillä tyhjyyden kohtaamisen sijaan olemme tottuneet enemmänkin olemaan täynnä, mielummin vielä hieman enemmän kuin vähemmän. Kaiken tämän pohjalla on syvä kaipuu turvan tunteesta. Täysi olo on meistä hyvin monelle yhtä kuin turvan kokemus ja tyhjyys koetaan useasti haastavaksi, koska silloin joudut kohtaamaan itsessäsi sen tunteen, ettet ole mitään tai et tiedä kuka edes olet. Turvan tunteen lisäksi koemme syvää kaipauksen tunnetta yhteyteen. Yhteyteen itsemme ja toistemme kanssa, yhteyttä alkulähteeseen, ytimeemme.
Ideaalin kuvan eläminen todeksi – mitä tämä käytännössä tarkoittaa?
Olemme jo varhain omaksuneet ideaalin kuvan niin itsestämme kuin elämästämme ja tätä mielikuvaa yritämme kukin parhaalla mahdollisella tavalla elää täällä maailmassa todeksi. Se, mitä kuvittelemme kaipaavamme, on usein eri asia, kuin se, mitä me syvällä sisimmässämme todella kaipaamme.
Oma esimerkki ideaalin kuvan todeksi elämisestä:
Itse yritin täyttää itselleni luomaa mielikuvaa siitä, mitä elämään pitäisi kuulua, miltä sen pitäisi näyttää, pitkään ja hartaasti. Lopulta todeten, että se kaikki, mitä minulla oli, se kaikki mitä olin elämääni haalinut – ei syvällä sisimmässäni täyttänyt, tavalla, jolla olisin toivonut. Täyttymys elämääni
ei tullut puolison, ei yhteisen kodin, auton tai ulkomaanmatkojen kautta,
ei luksus laukkujen tai muunkaan maallisen runsauden muodossa. Eron jälkeen aloitin vuosia kestävän sisäisentyön matkan itseni kanssa, ollen samalla tiellä edelleen ja se ihminen, joka olen tänään, on totisesti eri kuin se, joka yritti elää ”aikaisempaa” elämää ideaalia mielikuvaa täyttäen.
Jatkuva sisäinen tyytymättömyys nousee esiin, kun ihminen ei tunne itseään. Ihminen, joka ei tunne itseään, ei tiedä mitä elämältään haluaa, koska hänellä ei ole yhteyttä itseensä. Tällainen ihminen ei elä elämäänsä itseään kuunnellen, vaan yrittää elää elämää ja tehdä asioita, mitä uskoo
tai kuvittelee haluavansa. Yrittää ikään kuin pysyä oman elämänsä rattailla, kyydissä, hieman haparoiden, ojentautuen aina sinne, mistä voisi kuvitella saavansa täyttymyksen kokemuksen. Usein tämä tarkoittaa jonkin vanhan toimintamallin toistamista ja pään hakkaamista ns. ”samaan seinään” niin kauan, että toistoja on tullut sen verran, että hiljalleen toistojen myötä aukeavat opit alkavat avaamaan itseään. Mitä elämä yrittää minulle tämän saman kaavan toistamisen myötä opettaa? Mitä näyttää? Mistä minun olisi hyvä tulla tietoiseksi? Eikä tässä ole mitään väärää. On vain hyvä oppia tiedostamaan ja tunnistamaan, mistä omat toiveet ja tarpeet kumpuavat, mistä tyytymättömyyden kokemus muodostuu.
Kiinnostus itseäsi kohtaan on kaiken a ja o.
Itsetuntemuksen lisääminen on reitti sinun itsesi luokse, lähemmäs sitä ihmistä, joka todella olet – vain tuntemalla itsesi, voit elää elämää, mikä täyttää ja tuntuu aidosti, syvällä tavalla ravitsevalta.
EHEYTTÄVÄ VALMENNUS
